19.11.2010

Onko värillä väliä?

Morsian pukeutuu valkoiseen. Koska morsiammet ovat aina pukeutuneet valkoiseen. 
Kunnioitan perinteitä.
Morsian ei pukeudu valkoiseen. Koska morsiammet ovat aina pukeutuneet valkoiseen. 
Rikon perinteitä.
Mutta mihin väriin ikinä pukeudunkin, yksikään vieras ei saa pukeutua samaan.

Oma lähtökohtani on kärjistettynä se, että toivon kaikkien saapuvan häihimme vaatteet päällä. Toki olen sen verran tylsä ja kaavamainen, että toivon häihimme suhtauduttavan juhlina, ja pukeutumisen noudattavan tätä kaavaa. Tai ehken vaan ole erityisen mieltynyt Adidaksen verkkareihin. Tämä ei tarkoita, että haluaisin kaikkien miesten saapuvan häihin tumma puku päällään. Kesähäät lienee pikkutakki päällä yhtä helvettiä (en tiedä, minut on aina velvoitettu pukeutumaan hameisiin). Pukukoodi lienee joka tapauksessa syytä muotoilla, ettei kenenkään tarvitse arvailla. Yli- ja alipukeutuminen koetaan käsittääkseni yleisesti melko noloksi.

Ehkä samaan pukukoodiin kuuluu se, että jos morsian pukeutuu valkosiin, on vieraiden epäkohteliasta tehdä samoin. Jos jo kutsussa kerrotaan morsiammen pukeutuvan esim. punaiseen, saatetaan samalla olettaa, että vieraat ymmärtävät jättää tämän värin pois omasta pukeutumisestaan. Kukin tavallaan, ja onhan se tietysti ikävää, jos vaikka morsian tällaisesta syystä mielensä omana hääpäivänään pahoittaa.

Mie en vaan ymmärrä. Jos joku tulee meidän häihin verkkarit jalassa, saatan toki hieman ihmetellä. En kuitenkaan usko, että loukkaantuisin kovin verisesti. Saati sitten ne värikoodit. Minulle on aivan se ja sama, minkä värisissä vaatteissa vieraat paikalle saapuvat. (En uskalla määritellä tässä oman pukuni väriä, sillä parempi puoliskoni haluaa kohdata pukuni vasta hääpäivänämme. En saa paljastaa siitä mitään. Shh.)

Jälleen internetin keskustelupalstoilta sai tämäkin pohdinta alkunsa. Sellaisia morsiammia, jotka pitävät "morsiammen väriin" pukeutumista todella mauttomana ja epäkohteliaana käytöksenä, on lukuisia. "On todella tökeröä pilata hääparin päivä varastamalla huomio morsiammesta, jonka kuuluu olla koko päivän keskipiste." 

Tämä menee ihan ohi oman ymmärryskykyni. Muutamia omia mietteitäni listatakseni:

1. Tiedostan, että me mieheni kanssa ollaan juhlien "keskipiste". Meidän takiahan ne häät järjestetään. En kuitenkaan aio tai halua pyrkiä tähän omalla pukeutumisellani ja/tai ulkonäöllä muuten. Itseäni vain hirvittää ajatus, että itse olin se glitterein koristeltu, säihkyvä täytekakku ja kaikki muut näyttäisivät vähintään harmailta rinnallani. Pukeutuminen ja laittautuminen voi olla mielekästä, ja häät hyvä tekosyy siihen. Mikseivät siis yhtälailla morsian kuin (nais)vieraatkin vosi kerrankin laittaa itsensä "hienoimpiinsa", ilman kilpailua siitä, kuka nyt on kaunein tai kenellä on näyttävin mekko. Ne ovat kuitenkin häät, eivät missikilpailu tai Linnan juhlat, joiden pukukirjoa arvostellaan seuraavan viikon ajan kaikissa iltapäivälehdissä ja työpaikkojen kahvihuoneissa (ei sillä, en kyllä ymmärrä sitäkään).

2. Valtaosa hääpuvuista on kuitenkin melko näyttäviä. Sellaisia, joista sanotaan, ettei niille ole käyttöä kuin sinä yhtenä tiettynä päivänä elämässä. Eikö sekin kerro jo jotain? Jotain siitä, että vaikka kaikki vieraat pukeutuisivat valkoisiin mekkoihin, ne mekot tuskin muistuttaisivat morsiammen pukua. Ajatus valkoisesta kesämekosta arki- tai juhlakäytössä ei ole minusta lainkaan mahdoton, mutta ei tulisi kyllä mieleenikään pukeutua hääpukuuni missään muualla kuin omissa häissäni. Se nyt vaan on liian hääpuvun näköinen.

3. Vielä edelliseen liittyen. Pelkääkö joku morsian ihan tosissaan joutuvansa seinäruusuksi, jos jollain vieraalla on samanvärinen mekko? Siis ihan toisssaan?

4. Meilläkin on suunnitelmissa kesähäät. Sititäkin näkökulmasta on tämä ikiaikainen vieraille-ei-valkoista -etiketti on yksinkertaisesti älytön. Ei ole kovin tavatonta, että etenkin kesäaikaan pukeutuminen keskittyy kirkkaisin ja vaaleisiin väreihin. Myös siihen valkoiseen. Miksei siis myös häissä?

5. Toistanko itseäni jo liikaa, jos kysyn vielä kerran: ketä ihan totta kiinnostaa vieraiden vaatteiden väri? Etenkin jos on isommat juhlat, kuka siihen ehtii keskittämään huomiota, että onko henkilö x nyt valinnut kirjavan vai yksivärisen mekon, onko se nyt turkoosi, taivaansininen vai mitä se on?

Itse lähden sillä ajatuksella, että jos nyt mahdollisimman moni pääsisi paikalle ja kaikilla olisi kivaa. Meidän päivämme onnistuminen ei ainakaan ole kiinni sukulaistätien mekkojen värityksestä, sen voin luvata. En ole myöskään huolissani omasta asemastani päivän "prinsessana" tai mieheni vaimona, oli päivän pääväri musta, valkoinen tai riemunkirjava.

1 kommentti:

  1. Aivan mahtava blogi, mutta joko vittuunnuit sen kirjoittamiseen? ;D Jatkoa odottelee toinen kesän 2011 morsian, joka taitaa kohta perua häät jos ei ihmisten (lue:kaasot) hössöttäminen hääkarkeista ja muusta tilpehööristä ala kohta loppua...! Ja miunki blogiin saa tulla vierailulle :)

    VastaaPoista